sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Tein sen sittenkin

Minusta on aivan ihanaa ja mielenkiintoista seurata  muiden blogeja, niistä saa paljon ideoita mm. kodin sisustamiseen ja ruuan laittoon. Monesti herää ajatus, että tollasen hankin kotiin tai tuo vaate sopisi myös minulle, haluan samanlaisen....mutta kun aikaa kuuluu niin ne ideat unohtuu. Muiden blogit ovat ainakin iloa silmälle ja niiden seuraaminen vie ajatukset muualle arjen kiireestä jopa rentouttaa. Niinpä olen monesti ajatellut luoda  oman blogin, mutta en vain ole saanut aikaiseksi. Eilen vietin 49-vuotis synttäreitäni päivällä pulkkamäessä lasteni, lastenlasteni, miniän, vävyn ja rakkaan mieheni kanssa ja
sitten herkuteltiin ja syötiin  mansikkakermakakkua. Illalla nautin hyvästä seurasta ja viinistä, joten sunnuntaipäivä on mennyt vain levätessä. Tulipa tässä sängyssä maatessa mieleeni, että nyt luon omat blogisivut, tein siis sen sittenkin. 

Valokuuvaminen on minulle mieluista puuhaa, joten tulette näkemään näillä sivuilla paljon kuvia luonnosta, maisemista ja kaikesta arjen touhuista sekä ihanista pikku asioista, joiden toivon ilahduttavan lukijoita.






7 kommenttia:

  1. Oli mukavaa että tulit mukaan.
    Meitä on hyvin paljon - kuvia tekeviä.
    Tekstiäkin mukaan.
    Terveisin Eko
    Suomi/Lapland/Kuusamo

    VastaaPoista
  2. Kiva, kun tulit mukaan blogittamaan. Tämä on mukavaa ja rentouttavaa puuhaa ja on kiva tutustua uusiin blogiystäviin. Me ollaan muuten aikas saman ikäiset, vietin synttäreitäni 5.12 ;)

    Sulla on muuten blogissa päällä kommenttien varmennus, joka on aikas ärsyttävä kapine. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että bloggeri kyllä roskapostit suodattaa automaattisesti, joten tuota ei tarvita.

    VastaaPoista
  3. Todella kiva saada lukijoita omaan blogiin.
    Myöhästyneet onnentoivotukset sinulle :) synttäreiden johdosta!
    Kiitos vinkistä, yritän ottaa tuon varmennuksen pois päältä, niin jos osaan :).
    Mukavaa alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  4. Onnistuit tuon varmennuksen kanssa. Ei ole enään päällä.Hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedosta,kiva kun saa niin nopsasti vastauksen :)

      Poista
  5. Löysin minäkin reitin tänne uutukaiseen blogiin. Onneksi olkoon blogin kirjoittajien joukkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,kiva kun tulit sivuilleni :)

      Poista