keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Kevättä odotellessa

katselen ötökkä kuvia viime kesältä, minähän pelkään älyttömästi ampiaisia ja hämähäkkejä :).
Jossain artikkelissa kerrottiin, että paras tapa päästä hämähäkkikammosta on asteittainen altistus. Siitä ahdistuksesta ja pelosta voi siis päästä eroon :)).
Aloitan tulevan kesän ötököiden kohtaamisen  jo näin varhain ja altistan itseni katselemalla ötökkäkuvia, jolloin voin samalla kontrolloida pelkoani ja voin olla heti katsomatta kuvia kun tulee ahdistava tunne. Altistuksen tarkoitus on opettella kestämään tunnetta, mikä tulee pelottavasta tilanteesta. Kuvaa voi katsella ensin kauempaa, sitten lähempää ja vaikka kosketella kuvaa. Artikkelissa oli ehdotus, että seuraavaksi voisi mennä esim. eläinkauppaan katselemaan hämähäkkejä. No tämän jätän väliin. Onneksi ei ihan fobian tasolla ole pelkoni, mutta voimakas reaktio "huuto" ja karkuun juoksu pikku vihollisten kohtaamisesta usein tulee. Odotan kuitenkin kevättä ja kesää innolla :).

 Kuvan rajaamisen hyödyt altistuksessa.












22 kommenttia:

  1. Kiitos mutta ei kiitos!! Apua!! Siis kamalaa aivan kamalaa kaikki koppiaiset, hämpit..puistattaa oikein! Amppareita en pelkää mutta suurinpiirtein kaikkia muita....sorry, meen pois......:))))

    VastaaPoista
  2. Minä kuulun myös siihen kummalliseen ihmisryhmään, etten pelkää ampiaisia, mutta hämppikset puistattavat... Silti olen ottanut niistä kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitä onkin iso joukko , jotka kuulutaan tuhon ryhmään :). Kuvia pystyn ottamaan, mutta silloinkin aina varuillaan :))

      Poista
  3. ♥ outs...jotenkin jännittäviä kuvia :)

    VastaaPoista
  4. Mä pelkään myös hämiksiä ihan kamalasti!!!
    Mutta olen makrokuvannut silti niitäkin, vaikka kyllä vähän varoen ja aina katsonut pakoreitin valmiiksi, hi!
    Kiitos, kun olet tullut lukijakseni, tulen myös sun blogisi lukijaksi, tuntuu olevan mielenkiintoinen blogi sulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu noiden hämähäkkien kanssa, kamera turvana :).
      Tervetuloa sivuilleni :)).

      Poista
  5. Kyllä tuo pelko/inho häviää, kun tarpeeksi usein noita ötököitä kuvailee, ainakin munulla hävisi :) Hyvinhän olet onnistunut kuvauksessasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkukesä on aina vaikeaa, mutta pikku hiljaa enin pelko häviää ja uskallan kuvata :).

      Poista
  6. The legs are almost translucent ! nice find !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks :), and welcome to read my blog.
      Yes, legs are really translucent :))

      Poista
  7. Täälläpä on sattumoisin sama väri kuin itselläni. Minä tosin vaihdan väriä (kuten kameleontti : ). En pelkää kovin paljon hämähäkkejä, mutta vilistävä hiiri saisi minut hyppäämään pöydälle.
    Kuvaamasi hämähäkki hymyilee sinulle ihan selvästi : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä väri miellytti minua eniten vaihtoehdoista :).
      Minä taasen en hiiriä pelkää, mutta kyllä metsä supiaiset säikäyttää joskus.
      Ai hymyileekö :)), täytyy yrittää katsoa pidempään kuvaa jos sen hymyn huomaisin, ettei vain olisi viekas hymy.

      Poista
  8. Jatkan vielä. Liityin lukijaksesi, mutta jostakin merkillisestä syystä kuvake ei näy lukijoissasi. Toivottavasti se ilmestyy...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukijaksi ja kyllä kuvake on ilmestynyt :).

      Poista
  9. Näitä kohtaan en tunne mitään pelkoa mutta käärmekammo on aika voimakas. Toivon niin että voisin kuvata kyytä ja sitä myötä ehkä tämä kammo laimenisi.
    Rohkeasti olet pelkoa lähestynyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvatessa kamerasta on hyötyä pelkoon, tavallaan suoja, kylmänväreet tulee silti :). Itseäni on hiukan auttanut pelkoon hämähäkkien ja ampiaisten kuvaaminen, vähän laimentanut, mutta joka kesä aloitettava alusta :).

      Poista
  10. Keräsin tyttärelleni aikoinaan aina hämähäkkejä käteen, ei pelkää niitä isonakaan. Joten pyydä joku keräämään niitä sinulle ihasteltavaksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on varmasti hyvä vinkki, silloin huomaisi ettei niistä ole vaaraa :).
      Uskon että jokin oma lapsuuden hämähäkki kokemus on aiheuttanut oman pelon ja olen myös omalle tyttärelleni saanut hämähäkki pelon.

      Poista
  11. Lykkyä altistukseen! Hyvää viikonloppua, Annele!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitpos :), mukavaa viikonloppua sinulle My life!

      Poista