lauantai 19. tammikuuta 2013

Katselin

viime kesän valokuvia ja muitakin vanhoja kuviani. Odotan innolla kesää, että pääsee kuvaamaan perhosia, ötököitä, kukkia, ilta-aurinkoa, usvaa, sadetta jne. Tykkään kyllä joka vuoden ajasta, mutta eniten kuvia olen ottanut kuitenkin kesän aikana (kesä/heinä/elok.) Innostuin muuten tästä vanhojen kuvien katselmuksesta, kun tuolla vikkikuvailee.blogspot.fi -sivuilla oli muutama upea kuva ötököstä viime kesältä, ihan kylmänväreitä tuovia kuvia :). Pelkään itse  ampiaisia ja hämähäkkejä aivan suunnattomasti, mutta makrokuvailun kautta olen huomannut, että altistan itsenäni niille ötököille ehkä tiedostamattakin. Kamera on tavallaan turva, kun katson linssin läpi, mutta kyllä niitä juoksu kertoja on tullut (huuto mukana) kun esim. mehiläinen on vaihtanut kukissa paikkaa.
Perheelläni riittää hupia minun luontokuvaamisesta, usein mieheni on mukana turvana. Hän ottaa retkituolin ja istuu lähimailla nautiskellen luonnon hiljaisuudesta ja kuulee kyllä missä olen menossa. Talvi on turvallisinta aikaa kuvata :). Nautin kuitenkin ihan suunnattomasti luonnosta, sen hiljaisuudesta, rauhallisuudesta ja kauneudesta sekä yllätyksellisyydestäkin.

Kerron yhden tapahtuman pelostani, itselleni säikäyttävä tilanne. Kerran yhtenä kesäaamuna aikaisin olin lähdössä ulkohuussista kipittämään polkua pitkin takaisin mökkiimme. Kun tulin ulos ovesta, niin sivullani alkoi kuulua kovaa ryskettä ja sen enempää miettimättä (kuitenkin ajatuksessani että se on karhu), aloin juosta mökkiä kohti pientä loivaa mäkeä ylös ja huusin niin lujaa kuin voin että auttakaa, tuntui että en pääse eteenpäin, lipokkaat tippuivat jalasta, lopulta konttasin mökin rappuset, ei pysynyt tasapaino. Sisälle päästyäni kaikki olivat heränneet ja huusin heille, että varmasti tuolla on karhu perässäni. Tarkistimme tilanteen kun mitään ei enää kuulunut eikä muuten näkynytkään. Niin kävimme katsomassa porukalla, että mikä se siellä pelotteli minua. Huomasimme huussin vieressä vähän takana isolta alueelta heinikon/sammaleen tallaantuneen. Päättelimme, että siinä oli varmaan hirvi maannut ja säikähtänyt yhtä paljon minua. Mutta kun kysyin perheeltäni, että miksi ihmeessä ette tulleet auttamaan minua kun huusin ihan tosissani ja peloissani, niin he olivat toisilleen tokaiseet, että siellä on varmasti ampiainen, sitä se huutaa.
Perheeni on sanonut, että siitä tietää milloin kevät on tullut, kun minun ensimmäinen karkuun juoksu ja huuto tapahtuu. Tämän pelon kanssa olen elänyt jo pitkään ja ei siitä haittaa ole kun perheeni ja itse tiedän, että sille ei voi mitään, silti nautin elämästä ja kuvaamisesta.  

Oikein ihanaa lauantaipäivää kaikille!

Tässä muutamia kuvia viimekesän makroilusta kylmänhien kanssa.








 



13 kommenttia:

  1. Tuo on totta, makroilu auttaa ötököiden pelkoon.
    Nykyään oikein innostun, kun nään jonkun ötökän, ennen en olisi vilkaissutkaan tai sitten hihkaissut, hui.
    Hauskan tarinan kerroit pelostasi, vaikka eihän se kiva tunne ole, kun pelästyy.

    Hienoja kesäisiä makrokuvia...tulisi vaan jo pian:))
    Mukavaa pakkaspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu :), ja kun koneelle laittaa kuvan niin yllättyy vielä enemmän ötökästä.
      Meillä on pilvistä ja lunta sataa, pakkasta alle -10.
      Mukavaa talvipäivää!

      Poista
  2. Voi miten kauniita kuvia, juuri tuommoisia pieniä ötököitä tykkään itsekin kuvata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Heinäsirkkoja ja hepokatteja oli viime kesänä yllättävän paljon ja niitä oli kiva, mutta ei helppoa kuvata.

      Poista
  3. Hienoja ötököitä! Minulla on ihan hirveä kammo lepakoita kohtaan!
    PS: blogissani on jotain sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Lepakoita ois aika hurja kohdata minustakin :).
      Menen heti kurkkaa blogiisi!

      Poista
  4. Nice work - the beautiful description.
    Greetings Eko
    No...johan hienoa työtä siitä huolimatta vaikka tuo kommentti tuli tuola toisela kotimaisela.
    Ensimmäisesäki on tekemistä...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eko!
      Silloin ei hättää jos vastaanottaja ymmärtää :)).
      Mukava on lukea eri murteitakin.

      Poista
  5. Rohkeasti olet makrokuvia näppäillyt noista ötököistä.

    VastaaPoista
  6. Ja kun muistelee voi tuntea vieläkin saman tuntemuksen kehossa kuin kuvattaessa.

    VastaaPoista
  7. Et arvaakkaan kuinka paljon hymyä toit tähän päivään, kun luin tätä sinun tapahtumaasi. Hymyilytti niin paljon. Kiitos :D
    Vaikka ymmärränkin että sinusta se ei tainnut olla niin koomista :D
    Tarinan edetessä mietin jo kovaa kyytiä, että mikä siellä loppujen lopuksi oli!
    Ja kiitos kommentistasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä se hirvikään ihan varma asia ole :)).
      Kiva kun tulit myös blogini lukijaksi :)

      Poista
  8. Minä en kauheasti välitä, vaikka ampiaisia pörrää lähellä. Ja vaikka ne lentäisivät korvan juuresta ohi... Väistän vain. Eivät ne ole koskaan pistäneet, kun en niitä häiritse.

    Mutta auta armias, jos hämppis pääsee yllättämään, nousee ihokarvat pystyyn. Enhän minä niitäkään oikeastaan pelkää, mutta inhoan. Olet oikeassa, että kuvasta tarkastelu siedättää ainakin vähän.

    Joskus saan yllättyä iloisesti, kun jotakin kukkaa tms olen kuvannut ja katsellessani kuvaa koneelta, siihen ikuistunut jokin pikkukaverikin. :)

    VastaaPoista