keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Kevättä odotellessa

katselen ötökkä kuvia viime kesältä, minähän pelkään älyttömästi ampiaisia ja hämähäkkejä :).
Jossain artikkelissa kerrottiin, että paras tapa päästä hämähäkkikammosta on asteittainen altistus. Siitä ahdistuksesta ja pelosta voi siis päästä eroon :)).
Aloitan tulevan kesän ötököiden kohtaamisen  jo näin varhain ja altistan itseni katselemalla ötökkäkuvia, jolloin voin samalla kontrolloida pelkoani ja voin olla heti katsomatta kuvia kun tulee ahdistava tunne. Altistuksen tarkoitus on opettella kestämään tunnetta, mikä tulee pelottavasta tilanteesta. Kuvaa voi katsella ensin kauempaa, sitten lähempää ja vaikka kosketella kuvaa. Artikkelissa oli ehdotus, että seuraavaksi voisi mennä esim. eläinkauppaan katselemaan hämähäkkejä. No tämän jätän väliin. Onneksi ei ihan fobian tasolla ole pelkoni, mutta voimakas reaktio "huuto" ja karkuun juoksu pikku vihollisten kohtaamisesta usein tulee. Odotan kuitenkin kevättä ja kesää innolla :).

 Kuvan rajaamisen hyödyt altistuksessa.












sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Iglufestarilla 

oli kivaa,vaikkakin iglut oli tehty kankaasta :).  Upeat värivalot vaihtuivat ja etenkin kun  luonnonvalo väheni niin keinovalot muuttuivat näyttävimmäksi. Ilosaaressa oli mukavaa talvista puuhaa lapsille, se on hieno paikka erilaisille festareille kesällä että talvella. 











Juhlan aikaa :))

Viikko oli kiireinen ja viikonloppu meni juhliessa. Perjantaina vietimme poikani ja miniäni häitä ihanissa tunnelmissa lähipiirin kanssa.

" Rakkaus on näkynyt, se on kuin ikä sitä on mahdoton salata"

Lauantaina olimme seuraamassa vävymme valatilaisuutta Pohjois-Karjalan prikaatissa Kontiolahdella. Hän on viimeisessä varusmieskoulutuksessa, koska varuskuntahan lakkautetaan vuoden loppuun mennessä.

Ja tänään illalla vielä lähdemme lapsosten kanssa Joensuun Ilosaareen Iglufestareille :)). Sinne on rakennettu kaksi suurta iglua, joihin yhteensä mahtuu noin 200 ihmistä.
Lisäksi siellä on mm. luistelualue, liukumäkiä, valotunneli ja husky-koira ajelua. 

Tässä muutamia kuvia valatilaisuudesta




















maanantai 18. helmikuuta 2013

Liikunta 

tai oikeastaan liikkuminen/kävely on minulta jäänyt tämän vuoden puolella vähäiseksi. Nyt pitäsisi ryhdistäytyä ja reipastua, mutta mistä saisi sen motivaation siihen :). Sen verran kuitenkin lauantaina ulkoilin, että sain kuvattua tätä samaa harmaata talvista luontoa ja lintusia ei näkynyt, mutta sirkutusta sitäkin enemmän. Aurinko valaisi hetken aikaa pilviverhon raosta, heti tuli pirteämpi olo ja innostus jos saisi niitä aurinkoisia kuvia, mutta haaveeksi jäi. Kotona kuvia laittaessani koneelle, huomasin ikkunasta tiaisia olevan lähipuun oksilla, no eiku heti kamera esiin ja kuvia räpsimään. Muutaman kuvan otettuani lensi puuhun harakka ja tiaiset pyrähtivät pois. Joskus se kuvien ottaminen tuntuu menevän hankalaksi tai oikeastaan itse ei ole tyytyväinen kuvasaldoon. 
Sunnuntaina kävin kirpparilla pitkästä aikaa ja sieltähän matkaan lähti monta "tarpeellista" tavaraa. Tässäpä muutama kollaasi ihanista löydöistä, kun tuo muu talvinen kuvaus jäi vähemmälle.
Viikonloppu meni kylläkin vauhdilla ja jälleen ollaan maanantaissa sekä lähempänä 
kevättä :).





 Salama McQueen autorata oli huippu löytö ja se oli toimiva, lapsenlapset olivat innoissaan.
Tuo ruskea auto on hinausauto Martti ja sininen on mestarivakooja Finn McFinnile.
 
 





torstai 14. helmikuuta 2013

                        Ihanaa Ystävänpäivää !

                 Ystävä kuulee nekin sanat, 
                                     jotka jäävät sanomatta.





maanantai 11. helmikuuta 2013

Pääsiäisen odotus

alkoi laskiaissunnuntaista ja huomenna laskiaistiistaina on  varsinainen juhlapäivä.

" Laskiaiseen liittyi monenlaisia uskomuksia, taikoja ja tapoja, jotka liittyivät nimenomaan naisten töihin. Naisten piti mm. pitää koko laskiaistiistaina hiuksiaan hajallaan, sukia hiuksia tiheään ja pukeutua valkoisiin vaatteisiin, jotta pellavista tulisi puhtaita ja kuituisia, kiiltäviä ja vaaleita. Pellavien ja hampun pituuden kertoi se kuinka pitkälle kelkka liukui laskiaismäessä. Taian tehoa lisättiin vielä huutamalla mäkeä laskiessa pitkiä pellavia ja isoja nauriita. Laskiaiseen liittyvät uskomukset ovat jääneet historiaan ja tämän päivän laskiainen on lähinnä iloinen ulkoilupäivä, jolloin lasketaan mäkeä ja nautitaan toki laskiaisen ruokaperinteeseen kuuluvia herkkuja kuten hernekeittoa ja laskiaispullia." http://www.kaikkijuhlista.fi/juhlista/kalenterijuhlat/laskiainen

 Eilen kävimme kirkonmäellä pulkkamäessä ja hauskaa oli :). 






 


  

Iloista laskiaistiistaita kaikille :)!

Lämmin kiitos Tansku blogista http://hyppysellinenfantasiaa.blogspot.fi/   sydämmellisestä tunnustuksesta :). 

  

Tämän tunnustuksen ovat monet blogit jo saaneet, joten haluan antaa tunnustuksen kaikille lukijoilleni, joilla sitä ei vielä ole :) , olkaa hyvä :)

perjantai 8. helmikuuta 2013

Katselin

vanhoja kuvia ja se sai aikaan kevään kaipuun :). Tässä muutama otos vuodelta 2011.


 

   

 
  




                    Leppoisaa viikonloppua kaikille! :)

torstai 7. helmikuuta 2013


Kiitos  sinulle

Saraheinä blogista http://sarahein.blogspot.fi/  ihanasta tunnustuksesta :). 

  

Saadessa tunnustuksen täytyy kiittää sen antajaa ja linkittää hänen bloginsa postaukseen. Tunnustus tulee jakaa viidelle kiinnostavalle uudelle blogituttavuudelle, kertoa heille tunnustuksesta ja toivoa, että he jakavat sitä eteenpäin.
Minä jaan tunnustuksen näihin minulle uusiin ihaniin blogeihin, joihin olen tutustunut viimeisimpänä:


Kiertelen ja katselen, http://sinikierrellen.blogspot.fi/ 
Sano se kukkasin, http://sanosekukkasin.blogspot.fi/
Tulihan kuvattua, http://tulihankuvattua.blogspot.fi/ 
Kuvat kertovat enemmän,http://oranssinpunainen.blogspot.fi/
Light touch,http://himyphotos.blogspot.fi/


 

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Viikot 

tuntuvat hurahtavan tosi nopsasti, mutta niin myös viikonloppu. Jälleen ollaan sunnuntai iltapäivässä odottaen uutta arkiviikkoa alkavaksi.  Eilen tuli lähdettyä ulos kuvailemaan ja niinpä suunnistin samalle paikalle kuten aiemminkin, katsomaan mitäs tiaisille kuuluu. Siellähän niitä oli kuusenoksilla, mutta tuntuivat jotenkin aremmilta kuin aiemmin. Etenkin urpiainen vältteli lintulaudalle tuloa, sinitiainen taas pyrähteli nopeasti siemeniä noukkimassa, mutta hömötiainen nautti herkuista välittämättä minun kuvaamisesta. Oravakin kävi lähellä, mutta huomattuaan minut lähti heti pakoon metsikköön, kuvasin kuitenkin sen jäljet lumessa. Tuli ulkoiltua muutama tunti ja olo oli niin pirteä vielä illallakin, että innostuin kotona siivoamaan ja muuttamaan vähän järjestystä, piti saada jo kevään tuntua kotiin tulppaanien ja muun kevään väriskaalan mukaan. Pitkään aikaan en ole syönyt juustoleipää, joten lämmitin hetken leipykäisiä pannulla ja nautiskelin lakkahillon kanssa sekä ihailin kodin keväistä tunnelmaa, kevättä innolla odottaen.
Innostuin tekemään eilisitä kuvaotokistani jälleen kollaaseja.

 Eikun helmikuista alkavaa viikkoa kaikille :)!