perjantai 11. tammikuuta 2013


Sain mukavan haasteen Elämää ja elämyksiä blogin Pirkolta .
Ideana on, että vastaa 11:sta kysymykseen, tee uudet 11 kysymystä ja haastaa mukaan 11 kivaa blogia :)

 
1. Mikä on parasta bloggaamisessa?
Saa ihania ideoita mm. sisustukseen, ruuan ja herkkujen laittoon, ei tarvitse itse pohtia mitä huomenna laittaisi. Saa katsella ja ihailla maisema/luonto jne. kuvia ja samalla haaveilla jopa rentoutua niiden parissa. Kiva on kurkistaa muiden arjen touhuihin, oppii aina uusia asioita ja uutta tietoa :).

2. Mitä tekisit, jos et bloggailisi?

Katselisin tallennettuja elokuvia ja sarjoja, lepäilisin töiden jälkeen sängyssä nyt  seuraan   blogeja.

3. Lempiruokasi

Tällä hetkellä kebableipä 

4. Lempijuomasi 

Appelsiini/mango mehu

5. Lempieläimesi
Koira 


  6. Lempikukkasi 

 Tällä hetkellä tulppaani, kesällä päiväkakkara ja muut luonnonkukkaset


7. Oletko puutarhaihminen ja miksi?
En ole, mutta ihailen ja unelmoin blogeissa nähtyjä vehreitä puutarhoja

8. Oletko aamu- vai iltaihminen? 

Arkipäivinä iltaihminen ja viikonloppuisin aamuihminen, kerrankin kun saisi rauhassa nukkua, niin virkeänä herään todella ajoissa ja haluaisin herättää koko perheen, joskus niin teenkin :)

9. Missä olet matkustellut? 
Ruotsi, Norja, Islanti, Malta, Itävalta, Venäjä, Italia, Viro. Suosikkikohde on viimevuosina ollut kesäinen Lappi


10. Mihin haluaisit matkustaa ja miksi?

Haavena talvella Lappiin, koska halauisin kokea talvisen tunnelman siellä sekä hiljaisuuden

11. Luetko kirjoja ja jos, niin minkä luit viimeksi?
Viime aikoina on tullut luettua oman alan ammattikirjallisuutta, mutta viimeksi olen lukenut lastenkirjan Aasi, Morso ja Mauri Mourunen



Ja tässä tulee minun kysymykset

1. Minkä vuodenajan ihminen tunnet olevasi ja miksi?
2. Kun nyt katsot oikealle puolellesi mitä näet?
3. Kun katsot vasemmalle puolellesi mitä näet?
4. Mistä asioista nautit elämässä?
5. Jos sinun pitäisi valita väreistä punainen tai oranssi se mieluisampi, niin kumpi se olisi ja miksi?
6. Mitä aiot tehdä huomenna?
7. Minkä elokuvan olet viimeksi katsonut?
8. Jos sinulle tuotaisiin nyt lahja, niin mitä toivoisit sen sisältävän?
9. Mikä on sinun lempi herkkusi?
10. Mikä laulu sinulle tulee ensimmäisenä mieleen?
11.Jatka lausetta 2-4:llä sanalla; Lähdin kävelemään...


Haastan seuraavat blogit:

http://uunas.blogspot.fi/
http://maaretta.blogspot.fi/ 
http://sirpankuvakulma.blogspot.fi/
http://ronjatar.blogspot.fi/
http://icepuppet.blogspot.fi/
http://minttulinkuvat.blogspot.fi/
http://susanne10.blogspot.fi/
http://tyrniajatyrskyja.blogspot.fi/
http://wanillarose.blogspot.fi/
http://arjenilojaetsimassa.blogspot.fi





18 kommenttia:

  1. Kiitos Annele mielenkiintoisesta haasteesta. Olen nyt "yöjuoksulla" mutta käyn poimimassa huomenna kysymykset :-D
    Minulla on paha tapa piipahtaa yöllä koneella, jos en saa heti uudestaan unta, kun herään. Pienikin liikkeellä olo auttaa taas uudestaan uneen, mutta kysymyksiä en uskalla ottaa nyt matkaani, muuten alan miettiä niitä ja sitten käykin huonosti..;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kiirettä vastata, kiva kun otit haasteen vastaan :).
      Itse kun en saa unta, niin katson jonkin elokuvan nauhalta ja sellaisen vähän tylsän, niin sitten uni jatkuu.

      Poista
  2. Kiitos kivasta haasteesta! Otan sen mielelläni mukaani ja vastailen seuraavassa postauksessa:)
    Oli kiva lukea sinun vastauksiasi omiin kysymyksiisi:) Tulppaaneja minun tekisi juuri nyt mieli maljakkoon. Saa nähdä löytyykö meidän lähikaupasta niitä kun käyn tänään kaupassa:)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun otit haasteen vastaan:),eka kertaa sain tällaisen haasteen ja mukava oli vastailla :). Muutenkin täältä löytyy hauskoja viikko tehtäviä. Tulppaaneja tulee ostettua kotiin useinkin yleensä koko kevään aikana, sitten kaipaa taas muunlaisia kukkia.
      Rentouttavaa viikonloppua!

      Poista
  3. Kivoja vastauksia sinulla, kuvat myös!
    Niin ovat kysymyksesikin, kiitos haasteesta:) Vastailen mielelläni lähiaikoina.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ajattelin lisätä muutaman kuvan vähän tekstin piristykseksi.
      Mukavaa viikoloppua sinullekin!

      Poista
  4. Kiitoksia haasteesta :) ja hyvää viikonloppua sinulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) ja mukavaa viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  5. Kivasti vastailit kysymyksiin. Pörriäisen kuvaa katsellessa kesän kaipuu iski päälle.
    Kiitos haasteesta, nappaan kysymyksesi mukaani ja vastailen...:)
    Pirtsakasta viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :), se pörriäisen kuva on otettu viime kesänä, pelkään ihan mielettömästi niitä ja kuvatessa ajattelin vähän altistaa itseni pörriäisille, hiki oli otsalla koko ajan :) ja asento sellainen että pääsen karkuun, jos se huomaa minut :).
      Samoin mukavaa viikonloppua!

      Poista
  6. Kivat vastaukset :)Olen käynyt Lapissa paljon juuri talvella ja syksyllä, mutta en kesällä kuin kerran lapsena. Monena vuonna on siitä jo miehen kanssa haaveiltu, josko ensi kesänä toteutuisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :), Lappi on kaunis kesälläkin ja kun me käymme usein heinäkuun lopulla, niin syksyn kokeminen siellä voisi myös olla upeaa.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Ole hyvä! Mukavaa viikonloppua!

      Poista
    2. Kiitos samoin! Palasin nyt paremmalla ajalla tänne ja tunnistin paikkakunnan maisemakuvistasi! Olen samaisessa kaupungissa töissä, asun vähän kauempana :)

      Poista
    3. Hauska juttu, sitä ei voi arvatakaan miten lähellä onkin se ihminen kenen blogia seuraa :). Itse asun n. kolmen kilometrin päässä keskustasta.
      Kävin äsken katsomassa myös sinun uusimpia kuvia, ne on aivan ihania, ihan postikorttikuvia.

      Poista
  8. Kiitos haasteesta! Kysymyksesi olivat kivoja niin myös omat vastauksesi omiin kysymyksiisi. Vastasin myös itse sinun uusiin kysmyksiin ja laitoin haasteen eteenpäin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä ja kiitos kun otit haasteen vastaan :). Mielenkiinnolla käyn katsomassa mitä kukin on vastannut esim. siihen lauseen jatkoon :)

      Poista