sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Sunnuntai

iltapäivällä olin kävelemässä jäällä Ino-koiran kanssa. Mentiin ensin autolla järven rantaan ja siitä kävelylle moottorikelkkauraa pitkin. Otin muutamia maisemakuvia, aurinko pilkisti pienen hetken pilvien lomasta. En uskaltanut päästää Inoa irti, koska aika rannan vieressä ladulla kulki paljon hiihtäjiä ja pari moottorikelkkaakin huristeli ohi. Varmistin siis, että ulkoilu kestää sen ajan kuin haluan eikä suloisen hurtan houkuttelussa takaisin autoon. Pakkasta oli sopivasti kymmenisen astetta, mutta jäällä tuulenviima tuntui kylmemmältä. 

Nyt illalla mennään vielä tyttäreni poikaystävää moikkaamaan eka kertaa sotkuun, pitkästä aikaa saa ne tutut munkki kahvit.









22 kommenttia:

  1. Ihania kuvia koirasta <3 mukavaa pyhäiltaa sinulle !

    VastaaPoista
  2. Kiitos, samoin sinulle Suvi mukavaa loppuiltaa:)!

    VastaaPoista
  3. Kauniit lumikuvat ja koirulikin näyttää nauttivan lumesta.
    Mukavaa alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei ollut silmälaseja mukana, joten kuvien valotus ei ihan kohdallaan :), ihania oli lumiset puut.
      Samoin sinulle mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  4. Ihana koira ja hienoja kuvia lumisesta maisemasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,Ino on n. 7 kk pennun hurttiainen, poikani koira, aika hyvin tottelee minuakin :). Sitä on aina hauska kuvata.

      Poista
  5. Kaunista ja niin söpönen koiruus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :), itselläni on tullut Inon myötä kaipuu hankkia oma koira, mutta saa nähdä jos sitten kesällä :).

      Poista
  6. Voi miten kiva koiruus siellä temmeltää, lapinkoirako?
    Talvi kuvissasi on kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu lapikoira on :),kuvien puut olivat tosi lumoavia, kuva kautta ei saa ihan sitä tunnelmaa minkä itse koki tuolla jäällä.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos :), Ino on aivan ihana pentu ja omatahtoinen lapinkoira. Tervetuloa blogini jäseneksi:)!

      Poista
  8. Kuinka kauniita talvisia kuvia! :-) Ja koirakuvia jaksan aina katsella innolla, suloinen karvakuono! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mimosa!, suloinen ja hauska turriainen tuo koiruus on :)

      Poista
  9. Hienoja talvimaisema kuvia. Vuoden aika tulee hyvin esille kuvissa. Mikäs sen mukavampaa kuin ulkoiluttaa kameraa ja haukkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kylläpä kehuminen tuntuu kivalle, vaikka en ole ihan tyytyväinen noihin maisema kuviin. En syytä siitä koiruutta :), vaikka se veti ja puri hihnasta kun pysähdyin ottamaan kuvan. Se luuli että nyt leikitään, hyppäsi ja nuolaisi kameran linssistä, no sehän jäätyi ja yritin lämmittää lapasilla jne., että semmoista koiran ja kameran ulkoiluttamista :), mutta haukkumisen jätin Inon huoleksi:).

      Poista
  10. Kauniita talvimaisemia ja huurretta.
    Nyt vastasin haasteeseesi, mutta jostain ihmeen syystä en saanut linkitettyä juuri siihen postaukseen. Toivottavasti ihmiset löytävät sinunkin vastauksesi.
    Kiitos kivoista kysymyksistä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Uuna :), kiva kun otit haasteen vastaan, käynkin kurkkaamassa sinun vaustauksia :)

      Poista
  11. Koirat osaa nauttia talvesta ja lumesta, ainakin semmoiset paksun turkin omaavat.
    Moottorikelkkareitillä on hyvä kulkea, ei upota, eikä tarvitse olla maantiellä. Minäkin tykkään ulkoilla noin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelkkareitiltä sivummalle kun menin niin upotti aikalailla, ei se koiraa ois haitannut, mut itsellä kunto ei ihan riittänyt :)

      Poista
  12. Hienot kuvat. Aika väritöntä, kun aurinkoa ei näy:)Mutta sitten kun aurinko näkyy, niin voi sitä ihanuutta miten maisema muuttuu:)Hyvää viikonloppua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :), niin se aurinko ihmeitä tekee. Näissä kuvissa vain tuo alimman kuvan marja hiukan punastuu :). Mukavaa viikonloppua:)

      Poista